lauantai 3. syyskuuta 2022

Syksyn tuulia

Hupsista keikkaa, niin se on kesä takana ja syksy edessä. Kovasti on jo yöt olleet kylmiä ja on saanut tällä viikolla jo takkaa lämmitellä. Mutta oikeasti tykkään, että ilmat jo viilenee, niin pystyy ulkona paremmin hommaileen. 

Ja kyllähän niitä käsitöitäkin on mukavampi tehdä, kun ei hiki valu ja kädet ei ole kuumuudesta nihkeät. 

Keväällä sain tehtyä jokaiselle tyttärelle makkarasukat ja nehän on kaikki menossa pukin konttiin. Sen jälkeen tein vielä nuorimmaisen poikakaverille perussukat, mutta samaan sävyyn kuin tyttärenkin sukat ja nekin on tarkoitus antaa vasta jouluna.




Ja keväällä sai entinen työkaveri poikavauvan ja tälle pienokaiselle tein tällaisen setin Novita Woolista.




Ja sen verran hauska juttu oli tämän vauvan nimessä, että hänen ensimmäinen nimi on sama kuin  minun isänisän ja toinen nimi sama kuin minun isän nimi. Väinö Armas, helppo muistaa :) Ihana kun nämä vanhat nimet rupeaa taas olemaan "muodissa". 


Nyt minulla on ihan erilaiset käsityöt menossa, nimittäin kirjontaa. Äitini antoi minulle sellaisen kirjontapaketin ja sanoi, että ei hän ole saanut tehtyä sitä. Joku aika sitten aukaisin sen pakkauksen ja siellä oli minun tiedot, että olin tilannut sen ja osoitteesta päätellen ainakin parikymmentä vuotta sitten. Itsellä ei ole mitään muistikuvaa asiasta ja en muista, onko minulla ollut tarkoitus itse tehdä ja jäänyt tekemättä, vai olenko antanut sen suoraan äidilleni. Nyt kuitenkin olen saanut aloitettua ja kyseessä on neliö pöytäliina, jossa on kukkakuviot joka nurkassa. 




Ensimmäinen nurkka on valmis ja vastakkainen alullaan.




En ihan tee niitä pistoja ohjeitten mukaan ja hoksasin, että eihän minulla riitä kaikki langat ja pitäisi käydä ostamassa niitä lisää. Siihen tulikin apu yllättävältä taholta.

 Matleena oli tuomassa minulle kassillisen neulomiaan ihania sukkia, lapasia ja myssyjä vietäväksi Hopelle. Näytin hänelle tuota kirjontajuttua ja hän meinasi, että hänellä olisi vanhoja kirjontalankoja, joille ei enää ole käyttöä. Niinpä minä kävin hänen luonaan ja ai että mikä määrä niitä lankoja oli ja värejäkin oli varmaan kaikkea mahdollista. 

Tällaisen aarrearkun minä sain sieltä mukaan :)




Nyt onkin mukava jatkaa sitä kirjontatyötä, kun voi näitä lankoja hyödyntää, kun paketin langat rupeaa loppumaan.

Mukavaa syyskuun alkua kaikille :)


perjantai 22. huhtikuuta 2022

Sukkakolmoset

 Heti tämän vuoden alussa aloitin tekemään villasukkia kaikille kolmelle tyttärelle, kun viime vuonna jäi tekemättä. Ja muutaman kerran jo ehti  tulla kommenttia, että ei ole ehjiä sukkia, mutta onneksi äitini oli tehnyt jokaiselle joululahjaksi, niin on jalat taas lämpiminä.

Olen jo usein miettinyt makkarasukkien tekoa ja nyt vihdoin sain ohjeen otettua esiin ja olipa mukava ohje. Siinä saa hyvin käytettyä raitoihin jämälankoja ja raitojen määrällä pystyy vaihteleen varren pituutta tarvittaessa.

Näihin käytin pääsääntöisesti seiska veikkaa ja muutama väri oli  jotain saman vahvuista. Koot näissä on noin 37-38. Luultavasti teen vielä jossain vaiheessa yhdet punasävyiset noiden keltavihreiden tilalle, mutta se menee sitten syksyyn.




Mulla pääsiäinen meni viikonlopun osalta töissä, mutta perjantain ja maanantain olin vapaalla. Niinpä meillä olikin vaihtelevasti tyttäriä, kissaa ja koiraa käymässä ja muutama muukin sukulainen. 


Fredi osaa olla näinkin rauhassa välillä.



Vinski tykkää tarkkailla lintuja jakkaran päältä.




Pöytä on myös hyvä paikka tarkkailulle...




...kuin myös hyllytaso.




Ja uusien keittiökalusteiden päällyosat on myös hyviä paikkoja, joista voi helposti seurata mitä muut tekee. Sinne Vinski menee nukkumaan, jos se jää meille yksin, näkee ja kuulee heti kun tullaan kotiin.


Tänä pääsiäisenä en leiponutkaan kinderpiirakkaa, kun ei ollut kindermuniakaan. Sen sijaan tein keikausjuustokakun yhteishyvän ohjeella. Kovasti jänskätti, että tarttuuko kakkupinta vuokaan irrottamisvaiheessa, mutta hyvin lähti irti. Kakku oli hyvää, ei liian makiaa, mutta kaipasi tarjoiltaessa mangososetta kostukkeeksi. Mies kyllä testasi myös vaniljakastikkeen kanssa ja sekin sopi hyvin.




Toinen kakku oli makoisa sitruunakakku ja tämä oli ihanan kosteaa, kun päälle tuli lemon curdia. 




Meillä on nyt ollut uskomattoman lämmintä. Yöllä on vielä käynyt pakkasella, mutta päivällä lähennellyt 20 astetta lämmintä. Pääsiäisenä meninkin ensimmäisen kerran pyörällä töihin ja oli ihana aamulla kuunnella lintujen viserrystä. En kuitenkaan joka päivä kulje, mutta pyrin kuitenkin mahdollisuuksien mukaan.




Mun hoidolla oleva kaktus aukaisi nyt pääsiäisenä yhden kukan. Siinä luultavasti on ihan pieniä nuppuja tulossa lisää, ellei ne ole normaaleja lehden alkuja sitten. Mutta nyt en tiedä onko tämä sittenkin pääsiäiskaktus, kun olen luullut tätä joulukaktukseksi. Mutta eipä sillä tieten ole merkitystä, vaan sillä on että se on hengissä ja kukkii.


Mukavaa ja aurinkoista huhtikuun loppupuolta kaikille :)

maanantai 11. huhtikuuta 2022

Viime vuoden puolelta

Muutaman käsityön sain viime vuoden puolella tehtyä, vaikkakaan en ole ihan varma jäikö jotain kuvaamatta tuossa rempan keskellä. Mutta vissiin lokakuussa oli pieni seesteinen vaihe remontissa, kun olen silloin saanut yhdet perussukat valmiiksi.




Nämä on seiska veikasta tehty ja 37 kokoiset, taitaa olla keskimmäisellä tyttärellä käytössä.

Samaten lokakuussa tein keskimmäiselle tyttärelle myssyn, johon katsoin ohjetta täältä. Myssy meni joulupukin konttiin ylläriksi. Ihan en tainnut ohjeen mukaan tehdä, mutta melkein. 




Tuo lanka oli täydellistä myssylankaa, myssystä tuli pehmeä ja lämmin.


Viime syksynä meidän nuorimmainen hankki poikaystävänsä kanssa kissanpennun, Vinskin. 






Vinski on oikein utelias ja rohkea kissa. Heti eka kerralla meillä käydessä ei pelännyt mitään ja oli täysillä remontissa mukana apupoikana ja aina valmiina katsomassa, jos joku teki jotain. 




Ja vaikka vähän jännitettiin, että miten Vinski tulee toimeen toisen tyttären koiran, Fredin kanssa, niin niistä tuli loppujen lopuksi kamut keskenään. Välillä juostaan toisia karkuun ja välillä otetaan vähän rennommin.

Pikku hiljaa täytyy ruveta valmistautumaan töihin lähtöön iltavuoroon. Nautitaan päivien valostumisesta 😊


Remppahommia

Nyt pitää yrittää jotain päivitystä saada tänne, ettei tule ihan vuotta edellisestä. 

Me aloitettiin viime syksynä remontoimaan meidän olohuone-keittiö-eteinen aluetta. Mutta oikeastaan kaikki alkoi siitä kun meidän koiravanhus Axu lähti koirien taivaaseen ja jäätiin miehen kanssa kahdestaan, kun nuorimmainen tytärkin oli muuttanut poikakaverin luo kesän aikana.

Ensin laitettiin meidän takkasysteemi uusiksi. Meillä kun oli alkuperäinen takka-leivinuuni-puuhella-yhdistelmä, joka oli joo, ihan hieno ollut aikoinaan, mutta kun me ei käytetty sitä puuhellaa ollenkaan ja se koko systeemi vei todella ison tilan. Niinpä otettiin Tulikiveen yhteyttä ja sieltä hoitu vanhan takan purku ja uuden pienen takan kasaus.



Tässä vanha takka, jonka yläpuolella leivinuuni ja vieressä puuhella.




Tuosta näkee kuinka suuren tilan tuo kaikki vei.



Ja tässä kuvassa pieni Tulikiven takka, joka lämpenee puolta vähemmällä puumäärällä. 

Sitten käytiin olohuoneen kimppuun. (Mies teki suurimman osan, mutta kyllä minäkin apuna häärin.)


Tässä katto maalattu valkoisella ja seinät odottaa uutta tapettia.



Seinät tapetoitu ja kyllä tuo takaseinän tehostetapetti vähän aikaa mietitytti, mutta ei haluttu liian neutraalia seinää.



Vanha parketti revitty pois ja suojauksien laitto.




Tässä minä laittamassa vinyyliä lattiaan ja tyttären Fredi-koira tarkastamassa työn laatua.







Sohvakalusteet meni uusiksi ja otettiinkin erilliset mekanismituolit sohvan lisäksi. Niitä saikin sitten odotella helmikuulle asti, kun muuten olohuone oli jo syksyllä valmis. 
Takaseinälle laitettiin hyllyt, joihin sain laitettua perheestä paljon valokuvia. Niitä oli ihana miettiä ja valikoida, kun oli mistä valita.

Keittiöremppa oli sitten seuraavaksi ja täytyy sanoa, että kannatti pyytää tarjousta useammasta liikkeestä. Eihän meillä alussa ollut mitään tietoa, mitä me halutaan ja mitä on tarjolla. Siinä sitten opittiin koko ajan jotain uutta ja saatiin lopuksi oman näköinen keittiö. Niin ja keittiökalusteet otettiin Topi-keittiöltä.

Mies hoiti vanhojen kalusteiden purkamisen ja pohjatyöt, ja yläkaapit olikin jo ennen joulua pois ja meillä olikin pitkän aikaa sellainen "avokeittiö" käytössä.






Helmikuussa meille tuli sitten uudet kalusteet.




Ja taisi mennä maaliskuun puolelle ennenkuin kaikki oli lopullisesti paikoillaan. Kuormasta nimittäin puuttui tiskikone ja hella, jotka tuli sitten myöhemmin.



Tuossa vasemmalla olevassa pitkässä kaapissa on sellainen mekanismi, että ovessakin on hyllyt ja kun oven aukaisee, niin kaapin sisällä olevat hyllyt tulee ulospäin kaapin sisältä. Meillä oli aikaisemmin tuo kaappi aina sekaisin, eikä ikinä tiedetty mitä siellä kaapin perällä on. Nyt me nähdään kaikki tavarat yhdellä oven aukaisulla. Todella kätevä. Ja alaosan ylälaatikoissa on jokaisessa sisällä vielä pienempi vetolaatikko, jossa on esim. aterimet. 



Tässä meillä on aamiaiskaappi, jonka sisällä on piilossa mikro, kahvinkeitin, leivänpaahdin, leipälaatikko ja kahvitarvikkeet. Jääkaapin vieressä "alakaappi" on pakastin, joka ehdottomasti haluttiin, koska meillä on iso pakastin varastossa, eikä tykätty tilanteesta ollenkaan. 



Ja tuohon sivuun saatiin vielä tuollainen erillinen oikea sivupöytä. (Eikä se meidän vanha puuhella, joka toimi koko ajan myös sivupöytänä.)

Nyt ollaan vaan nautittu remontin jälkeisestä elämästä. Vaikka on meillä nyt joulun jälkeen ollut appivanhempien asioiden hoitoa, kun he muuttivat hoivakotiin ja ollaan samalla pikkuhiljaa tyhjennetty heidän taloa, että meidän keskimmäinen pääsee muuttamaan siihen asumaan. Mutta sitähän se on...ei ne tekemiset tekemällä lopu.


Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille 😊




Meillä ei käynyt eilen yhtään virpojaa 😞, mitenhän meidän pääsiäissuklaiden käy?





tiistai 13. heinäkuuta 2021

Kesäilyä

 Minulla näyttää olleen kovinkin kiireinen kevät ja kesä, kun en ole tänne saanut mitään aikaiseksi. Ja jos totta puhutaan, niin eipä ole käsitöitäkään tullut tehtyä, ainakaan valmiiksi asti. 

Kesäkuun alussa pidettiin miehen kanssa yksi viikko kesälomaa, niin saatiin järjestellä meidän nuorimmaisen valmistujaisjuhlia. Oli tuplajuhlat, kun Sara suoritti kaksoistutkinnon eli kirjoitti ylioppilaaksi ja valmistui samalla lähihoitajaksi. Ja sai heti kesätöitä vanhusten hoitopaikasta ja toivottavasti syksyllä jatkuu saman työnantajan leivissä.


Onnellinen ylioppilas

Perinteinen perhepotretti omenapuun alla


Kakku lähihoitajalle


Mansikkajuustokakku


Makeat leivonnaiset leivoin juhliin itse, mutta suolaisesta puolesta vastasivat ystävät. Ja vastavuoroisesti ensi vuonna leivotaan sitten heidän juhliin.


Töissä oli vähän erilaista aikaa, kun laitettiin uutta S-markettia valmiiksi. Oli kuitenkin tosi mukavaa laittaa hyllyjä paikoilleen, tehdä hyllykarttoja, miettiä mitä kaikkea tarvitaan, unohtuuko joku olennainen asia. Kaikesta selvittiin ja vihdoin juhannuksen alla vietettiin avajaisia. Avajaisnauhan kävi leikkaamassa kunnallisneuvos Pertti Sankilampi (minä vasemmalla pitelemässä nauhaa).



Ja nyt ollaankin sitten oltu ihka uudessa myymälässä töissä ja onhan se luksusta, kun aikaisempi myymälä oli varmaan -70-80 -luvulta. Ja kun kauppa on käynyt, niin sehän tietää kiirettä töissä. Ja nyt kun on ollut näitä hellekelejä, niin kyllä sekin on meillä töissä näkynyt. Joudutaan edelleen käyttämään maskeja ja sehän lämmittää vielä lisää. Meillä on miehen kanssa elokuussa toisen rokotuksen vuoro ja eiköhän se rokotuspuoli rupea syksyn jälkeen olemaan suurimmalla osalla väestöä kunnossa ja tilanne pääsisi normalisoitumaan.

Nyt on ollut hienot ilmat pyöräilyyn ja  olenkin kulkenut työmatkat pyörällä, sopiva matka viitisen kilometriä. Kolme viikkoa olisi tässä vielä töitä ennen kolmen viikon kesälomaa elokuun alussa. 

Mukavaa loppukesää kaikille :)


perjantai 26. maaliskuuta 2021

Pääsiäinen lähestyy

Kevät ja kesä saa minut usein vaihtamaan puikot virkkuukoukkuun. Nyt jopa yllättävän aikaisin. Olin joskus ostanut poistosta keltaista virkkuulankaa, ihan outo merkki Eldorado Puppets, mutta 100% puuvillaa. Se innosti selailemaan vanhoja käsityö- ja virkkuulehtiä ja niin sieltä löytyi pari kivaa ohjetta pienille pyöreille liinoille.


Virkkuukoukku oli 1,50 ja oli tosi mukava pitkästä aikaa virkata ohuella langalla, vaikkakin se tuntui herkästi sitten sormissa.





Toinen liina tehty samalla langalla ja vieläkin sitä lankaa jäi, vaikka 50 gramman kerä tuntui niin pieneltä.




Näistä saikin kivasti keväistä pirteyttä olohuoneeseen. Jospa vielä saisin sen loppukerän käytettyä, ettei jää kerän loppu käyttämättä.


Tällä viikolla on lumet saaneet kyytiä, kun on päivällä ollu reilusti plussan puolella. Minulla on ollut iltavuoroviikko ja olenkin tykännyt, kun yöllä ollut pakkasella, niin on ollut  mukava käydä aamukävely metsässä, kun on hanki vielä kantanut. 

Tänä aamuna käytiinkin suon reunalla ja kun oltiin aikaisin liikkeellä, niin saatiin nauttia nousevasta auringosta.




Meillä on jännä kevät töissä, kun meidän Sale lopettaa nyt kuun lopussa. Puolitoista kuukautta me ollaan sitten muissa yksiköissä töissä ja sen jälkeen ruvetaan laittaamaan uutta S-markettia valmiiksi, että jossain vaiheessa kesäkuuta saataisiin se avattua. Tuopahan virkistävää vaihtelua normityöhön.


Ihanaa ja aurinkoista pääsiäisen aikaa kaikille :)

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Kevättä jo ilmassa

Onpa se ihanaa, kun rupeaa olemaan jo heti aamusta valoisaa. Nytkin aamukahdeksan jälkeen aurinko jo paistaa kirkkaasti (ja tuo perinteisesti esiin likaiset ikkunat ja pölyt sisäpinnoilla). Mutta eipä se mitään haittaa.


Tuossa helmikuussa sain vihdoin tehtyä "neulakirjat" itselle ja jokaiselle tyttärelle. Muistan, että aikaa sitten tein yhden SNYlle (onkohan enää Salaista Neuleystävää?) ja silloin ajattelin, että pitää tehdä myös itselle. No, se jäi vain ajattelun asteelle silloin. Nyt sitten kaivoin vanhat askarteluhuopakankaat esille ja oli vain sinistä tarpeeksi, niin siitä sitten vain. 




Tummansinisestä tein kannet ja vaaleansinisestä sisälehdet. Kanteen ompelin jokaisen värimaailmaan sopivat napit koristeeksi. Sisälehdille laitoin jokaiseen kirjaan eri kokoisia silmäneuloja, nuppineuloja ja hakaneuloja. Tämä oli tällainen pikainen versio neulakirjasta, mutta tästähän saisi todella hienonkin, jos koristelisi ja tekisi oikein ajan kanssa. Ohje tähän oli jostain vanhasta käsityölehden ohkaisesta joululahjalehdestä. Ja täytyy myöntää, että tämä on niin loistava keksintö.


Helmikuussa sain valmiiksi myös yhdet villasukat. Nämä on tehty seiska veikasta, kolmosen puikoilla.




Koko on jotain 38 ja nämä odottelee saajaansa. Viimeistään sitten tulee tarvetta, kun joku tyttäristä ilmoittaa, että on villasukkien tarpeessa.


Tuossa helmikuun lopulla käytiin miehen ja koiran kanssa Koitelinkoskella, mutta koski oli vielä sen verran jäässä, ettei kuvia oikein saanut. Axu suostui tällä kertaa poseeraamaan, että sain muutaman kuvan siltä reissulta. Meillä oli termarissa mukana kahvia ja teetä, mutta sinä päivänä oli niin kylmä vinkka, että juotiin päiväkahvit ja -teet lämpimässä autossa. Ja Axullekin oli namia.




Tänään minulla on vapaapäivä ja se on aloitettu reippaalla kävelyllä metsässä Axun kanssa, aika kirpsakassa pakkasessa. 

Mukavaa ja aurinkoista maaliskuuta kaikille :)


sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Makrameeta välillä

 Kappasta vaan, tammikuu vetää jo viimeisiään eikä täällä blogissa ole tapahtunut tämän vuoden puolella mitään. Olen minä sentään käsitöissä jotain taas saanut aikaiseksi. 


Vanhin tyttäreni muutti loppuvuodesta poikakaverinsa kanssa omaan rivitaloasuntoon ja tytär toivoi makrameeta makuuhuoneen seinälle. Katselin eri malleja, mutta päädyin sitten samaan malliin minkä tein meidän makuuhuoneeseen. Ja sen ohje löytyy täältä




Värinä on luonnonvalkoinen Paulina punoskude, jota on helppo käsitellä, kun se ei rupea turhia purkautuun vaikka joutuisi useamman kerrankin purkamaan. 




Seinävaate tuli sängyn yläpuolelle ja passasi tosi hyvin siihen. Erottuu hienosti tummansinistä seinää vasten.


Tässä vielä sukkia, jotka tein joululahjaksi. Ensimmäiset on nuorimmaiselle, jonka lempiväri on sininen.




Ja toiset tuli vanhimmalle tyttärelle ja värimaailma sen mukaan.




Huomenna alkaa helmikuu ja päivät rupeaa olemaan jo eri valoisia kuin kuukausi sitten. Viime viikon aikana meille tänne Oulun kupeeseen on tullut reilusti lunta ja lumikola on ollut ahkerassa käytössä. Tänään tosin mieheni käytti lumilinkoa, että sai vähän siirrettyä lumikasoja, niin mahtuu taas kulkemaan ja kasaamaan uusia lumia tarvittaessa.


Mukavaa ja valoisaa helmikuun alkua kaikille :)