sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Sittenkin lapaset

Aloitin neulomaan Olga-sukkia tuosta samaisesta Dropsin Fabelista, mistä tein tuon edellisen huivinkin. Silmukoita oli 64 ja innokkaana rupesin vartta tekemään. Varsi oli jo pitkällä, kun sovitin sukan alkua tyttären jalkaan. Kireähän se oli. Hetken mietin, purkaako vai ei ja laiskana päätin jatkaa hyvää alkua. Vaihdoin vain suunnitelmia ja teinkin sukista lapaset.


Varsi oli kivan jämäkkä, mutta kun en hoksannut kaventaa sileälle osuudelle, niin kämmenosasta tuli hiukan liian leveä.


Muuten lapaset tuntui kivalta pitää ja voihan sinne alle laittaa vaikka hanskat, jos siltä tuntuu. 

Ja koska tuota samaa lankaa on vielä jäljellä, niin kyllä minä ne Olga-sukatkin niistä teen. 

Juhannus on jo nurkan takana ja aamulla kun hain lehden, niin samalla kävin katsomassa meidän juhannusruusua. Ja siellähän oli jo kovastikin isoja nuppuja eli taidamme saada kukkivan juhannusruusun ensi viikolla.

Tällä hetkellä ilta-aurinko paistaa ja mittari näyttää +16. Paljon lämpimämpää kuin eilen aamulla töihin lähtiessä, silloin oli vain viisi astetta lämmintä. 

Vaihtelevasta säästä huolimatta 
aurinkoista juhannuksen odotusta  kaikille :)

9 kommenttia:

  1. Minullekin on joskus käynyt noin; olen aloittanut sukkia, mutta aloitus on ollut liian tiukka, ja niinpä onkin tullut lapaset :D

    VastaaPoista
  2. Voi miten kauniit juhannuslapaset :)
    No toivotaan ettei kuitenkaan lapasia tarvita.
    Mutta ihanat nuo on ♥

    VastaaPoista
  3. Hienot Olga-lapaset! Meillä on juhannusruusu jo lopettelemassa kukintaansa.

    VastaaPoista
  4. Sukista tuli kauniit lapaset:) Vielä voit neuloa ne sukat sitten myöhemmin.

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti juhannuksena ei lapasia tarvita vaan kelit paranis.
    Ihanan väriset nuo lapaset-

    VastaaPoista
  6. Söpöt lapaset.
    Leppoisaa Juhannuksen aikaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)