maanantai 23. toukokuuta 2016

Mäyris

Keväällä ja kesällä on mukava virkata, se tuntuu jotenkin kevyemmältä kuin neulominen. Ja varsinkin tällaisten pienten väkertely on kivaa vaihtelua.



Tämän mäyriksen ohjeen löysin Novitan Kevät 2013 -lehdestä. Siinä tämä oli tehty Novitan Tuubi-langasta, mutta minä halusin huomattavasti pienemmän ja tein Novitan Woolista, tosin kaksinkertaisena.



Tässä tämä nappisilmä edestäpäin. Olipa ihanaa vaihtelua tehdä tämä pehmoeläin, kun meillä ei ole viime aikoina ollut enää tarvetta näille. Tämä on menossa sukulaistytölle leikkikaveriksi.



Tässä meidän oma nappisilmä, omassa pensasmajassaan, missä se tykkää olla suojassa liialta auringonpaisteelta.

Koiran kanssa kävimme jo aamukävelyn metsässä, mutta kohta siellä rupeaa jo olemaan liikaa kaikkea pientä lentävää, että saa metsälenkit jäädä vähäksi aikaa. Tälle päivää on luvattu lämmintä ja aurinkoa, joten pian menen ripustamaan lakanoita ulos narulle kuivumaan. Ei tarvi kauan odotella niiden kuivumista.

Ihanaa kevätpäivää kaikille :)

3 kommenttia:

Kiitos kommentistasi :)