keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Äitienpäivän viettoa

Minulla meni äitienpäiväviikonloppu töiden merkeissä, mutta olinhan minä tietysti välillä kotonakin. Meillä on nyt kesällä tiedossa useampia juhlia ja vaikka nyt olikin äitienpäivä, niin halusin itse testata yhden kakkuohjeen juurikin näitä juhlia silmällä pitäen. Niinpä perjantaina leivoin valmiiksi suussa sulavan Kinuski-omenapilvikakun. 


Ohjeessa oli käytetty pohjana kakkupohjaa, mutta minä laitoin pohjan Digestive-keksistä, mikä on minun mielestä keksipohjista parhain. 



Uutuus tuttavuus tässä ohjeessa oli tuo Sharlotka-omenapalat, en ollut ikinä kuullutkaan aikaisemmin, mutta passasi hyvin tähän kakkuun. Tätä tulee kyllä tehtyä useamminkin ja helposti saa gluteenittomankin, kunhan vaihtaa vaan keksin oikeaan.


Tällaiset oli minua sunnuntaiaamuna odottamassa, kun nousin ylös ensimmäisenä lähteäkseni töihin. Siitä olikin mukava aloittaa työpäivä.

Mukavaa ja toivottavasti lämmintä toukokuun loppua kaikille :)



maanantai 1. toukokuuta 2017

Liliopsida

Monesti olen jo kertonut, mutta sanotaan taas kerran, että olen mukana Seijasiskon ylläpitämässä Lankapaastossa. Ja sehän edesauttaa sitä, että tulee pengottua tarkemmin omia lankavarastoja. Tällä kertaa otin käsittelyyn Vironvillan, jonka ostin Tallinnan reissulla kesällä 2013. Huivia olin siitä ajatellut ja kun väri oli ihanan punasävyinen, niin tällä kertaa ihan itselle. Mallia en ollut ehtinyt miettiä, mutta kun selailin Heidi Alanderin malleja, niin sieltä löytyi ihana Liliopsida


Mallikerta oli todella yksinkertainen ja mitään ihmeempiä ei tullut vastaan tekovaiheessa. Tai ihan loppuvaiheessa oli pientä häikkää silmukoiden määrässä D-kaaviota tehdessä, mutta sain kuvion täsmäämään, so no problems.


Neuloin 4,5 pyöröpuikoilla ja villaa kun oli, niin loppuvaiheessa oli jo aika lämmintä puuhaa.


Niin, ja olihan minulla lopussa keskellä kuviota väärässä kohtaa langankierto, mutta annoin sen olla, kun huivi tulee omaan käyttöön. 


Tykkään kovasti huivin värisävystä, ihanasti vaihtuu punaisen eri vivahteet. Niin ja lankapaastoon sain tästä 118 grammaa. Ei se kovin paljoa ole, mutta jotain kuitenkin.

Nyt on Vappupäivä ja sää on oikeastaan aika mukava: aurinko paistaa, vaikka pilviäkin on paljon ja tuulee melkolailla. Illaksi olisi töihin meno, mutta onneksi olen saanut viettää tässä jo kaksi vapaata.

Mukavaa toukokuun alkua kaikille :)




sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Mangosuklaakakku pääsiäiseksi

Nyt on pääsiäispyhät jo puolessa välissä ja minäkin olen saanut nauttia parista vapaasta tässä viikonlopun aikana. Halusin leipoa pääsiäiseksi jotain uutta ja löysin kivan tuntuisen ohjeen täältä. Eli mangosuklaakakku kuulosti sopivalta pääsiäiseksi ja sitäpä kokeilemaan.


Tein kakkupohjan isoon irtopohjavuokaan ja eihän se kakkupohja sitten pysynyt kunnolla kasassa, kun sitä leikkelin kolmeen osaan. Eli ei tullut nättejä, tasaisia kerroksia niin kuin alkuperäisessä ohjeessa. 


Vähän vielä soveltaen tein tuohon päälle suklaaganachen, enkä mangokuorrutetta. Ja täytyy sanoa, että sopi hyvin. Eikä edes ollut ällömakeaa, miltä se ehkä näyttää. Mangotäyte nimittäin raikasti tuota kakkua aikalailla, eli oli oikeinkin hyvä yhdistelmä. 

Meillä ei mennyt pääsiäisen vietto ihan suunnitellusti, kun vanhimman tyttären poikakaveri sairastui, eikä he sitten päässeet käymään, mutta onneksi keskimmäinen oli kotona ja hänen poikakaveri tuli pitkästä aikaa käymään meilläkin, kun ei nyt armeija-aikana ole käynytkään. Eli aika rauhallisesti on mennyt tämä viikonloppu ja on saanut nauttia auringonpaisteisesta ulkoilustakin.

Mukavaa pyhän jatkoa kaikille :)

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Ei tullut huivia (Tarjalle lukukielto tästä eteenpäin)

Viime syksynä kävimme ystäväni kanssa Oulussa Kädentaitomessuilla ja ystäväni sai valita mieleisensä langan, mistä lupasin kutoa hänelle syntymäpäivälahjan. Syntymäpäivä on vasta kesällä, mutta aloittelin jo hyvissä ajoin tekemään lahjaa.  Langaksi valikoitui paksu Katia art wool, jota neuloin kasin pyöröpuikoilla. Yleensä teen ohjeen mukaan ja mieluummin lähellä ohjeen lankaa. Nyt kuitenkin sovelsin aikalailla.


 Ohje oli Novitan kevät 2013 -lehdessä ja oikeastaan otin palmikon mallikuvion viereiseltä sivulta kuin mitä itse lopputuloksen ohje oli, koska ohjeen mukainen mallikuvio olisi ollut liian leveä. Kun olin saanut tuon pitkän kaistaleen tehtyä, ajattelin että tuokin olisi jo mennyt huivina, mittaa oli nimittäin noin 120 cm. Siinä pitikin vähän aikaa miettiä, että miten jatkaa. Lopulta seurasin ohjetta ja hyvä tuli. Tai oikeastaan hieno tuli, olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.


Tekele takaapäin. Helma kääriytyy vähän rullalle, mutta ei se oikeastaan haittaa, sopii mielestäni siihen. Ensin meinasin, että virkkaan reunaan kiinteitä silmukoita, mutta sitten ajattelin että se menee liian jäykäksi.


Ja ponchohan siitä lopulta tuli ja oikeastaan juuri sopivan mittainen. Ystäväni nimittäin messuilla katseli jotain erilaista "lämmikettä", mitä voisi töissäkin pitää ja sellainen tästä sitten tuli.


Kauluksessa on helmineuletta ja eteen tuli koristeeksi virkatut ympyrät "nappeina". Painoa tälle tuli yhteensä 373 grammaa, josta saan Lankapaastoon 253 grammaa, olin nimittäin ehtinyt aloittaa tämän kutomisen ennen lankapaaston alkua. 

Nyt täytyy ruveta valmistautumaan töihin lähtöön, joten toivottelen mukavaa ja aurinkoista huhtikuun alkua kaikille :)




maanantai 13. maaliskuuta 2017

Miehelleni ensimmäiset

Olen jo aika kauan ollut neuloosin vallassa ja useat sukat on tullut kudottua vuosien aikana, mutta yhtiäkään sukkia en ole vielä miehelleni tehnyt. Ennen kuin nyt. 


Lankana on yksivärinen harmaa nalle ja nalle Taika raitalankana. Silmukoita puikolla oli 18 ja puikot oli kolmoset.



Ihan perussukkaa tein ja raitaa vähän sinne sun tänne.


Onhan se aika puuduttavaa kutoa tuollaista miesten perussukkaa, mutta siinä voi onneksi katsoa samalla telkkaria. Eikä tämäkään ollut edes paha koko, kun oli vain 43. 

Muistin jopa punnita sukat, kun näistä toinen pääsee lankapaaston kulutukseen. Yhteensä sukille tuli painoa 102 grammaa eli lankapaastoon tuli se 51 grammaa.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille, nauttikaa aurinkoisista päivistä :)


tiistai 28. helmikuuta 2017

Lankapaasto

Nyt on taas se aika vuodesta, kun paastoillaan, ja tälläkin kertaa kohteena on langat eli pidättäydytään ostamasta uusia lankoja kolmen kuukauden ajan. Lankapaaston "äitinä" on perinteisesti Seijasisko Punainen Lanka -blogista ja tuolta voi käydä lukemassa asiasta lisää. Ja tämä päivä olisi vielä aikaa ilmoittautua.

Aika vähän olen viime aikoina ostanutkaan lankaa, mutta jääpähän pois ne muutamatkin heräteostokset esimerkiksi alelankoja nähdessäni.  Kun niitä lankoja minulla kuitenkin on aikalailla. On sukkalankana seiska veikkaa, nallea, fabelia ja virkkauksia varten puuvillalankoja ja on paksumpia lankoja ihan vaan jotain muuta varten. Jospa tämä paasto innostaisi ahkeraampaan neulomis- ja virkkaamistahtiin, kun nyt on ollut vähän hiljaisempaa käsityörintamalla.



Keskeneräisenä minulla ei ole kuin kaksi työtä, mutta olisi kiva aloittaa jokin jämälanka-projekti vaikka peiton muodossa. En sitten tiedä olisiko se isoäidin neliötä, afrikankukkaa vai dominoneuletta. Pitääpä ottaa langat esille ja ruveta suunnittelemaan.

Tsemppiä kaikille, jotka lähtevät mukaan paastoon ja intoa käsitöihin :)

lauantai 25. helmikuuta 2017

Laiskaa laskiaista

Minulla on nyt viikonloppu töitä ja itseasiassa tässä tulee yhdeksän päivän työputki ennen ensi viikonlopun neljän päivän vapaita. Niinpä ei kauheasti innostanut ajatus pullataikinan tekemisestä ja kuitenkin halusin jotain laskiaiseksi. Olen nähnyt jossain kuvia tällaisista tötteröistä tehtynä pullataikinasta kuin myös voitaikinasta. Niinpä ajattelin kokeilla valmiista voitaikinasta.



Kaulitsin voitaikinalevyjä vähän ohkasemmaksi ja otin yhdestä levystä aina neljä noin sentin levyistä suikaletta. Ensin kyllä sirottelin vaniljasokeria vähän taikinan pinnalle. Sitten tein foliosta kartion mallisia muotteja, joiden ympärille pyörittelin aina kaksi suikaletta. Kuvasta näkyy että osassa on vähän rakoja ja ne olisi kannattanut tiivistää kunnolla, että pysyy paremmin kasassa. Vähän sirottelin raesokeria päälle ja uuniin.


Tällaisia laiskan laskiaiskääröjä niistä sitten tuli. Sisälle laitoin mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Maltettiin jättää muutama huomisellekin, vaikka olihan ne suussasulavia.

Nyt meitä hemmottelee aurinko muutaman surkean lumituiskupäivän jälkeen.


Ja meillä tällainen paikka kaipaa selvästi auringosta nautiskelijaa paikalle.

Aurinkoista ja luistavaa laskiaisen aikaa kaikille :)








tiistai 14. helmikuuta 2017

Sitähän se kaikki on

Tänään on ystävänpäivä ja mieheni yllätti minut täysin muistamalla sen. Aamulla kun heräsin, oli pöydällä odottamassa Geisha-rasia, lempisuklaatani.


Niinpä ajattelin päivän kunniaksi tehdä jotain erityistä miehelleni. Jotain erityistä ei ole makaroonilaatikko, joka on tällä hetkellä uunissa, mutta se on kyllä odottamassa häntä kun hän tulee töistä kotiin. Makaroonilaatikon seuraksi tein pienen tomaattiyllärin.


Nämä tomaattisydämet varmaan maistuu makaroonilaatikon kanssa. Ja kun kerralla innostuin, niin sydän teemalla jatketaan.


Ja eilen tein nuorimmaiselle välipalan odottamaan, kun hän tuli koulusta kotiin.



Nakki olisi saanut olla ehkä vähän isompi, mutta oli kuulemma maistunut :) (tämän postauksen kuvat on taattua kännykkälaatua)

Hyvää Ystävänpäivää kaikille :)



torstai 9. helmikuuta 2017

Räsyraitaa ja juhlintaa

Varsin helppoa neulomusta vaihteeksi eli mitäpä muutakaan kuin raitaa, raitaa ja raitaa ja vielä sukan muodossa.


Lankana tässä on Nalle Taikaa ja yksiväristä keltaista Nallea. Kolmosen puikoilla tein ja raidoitus kolme kerrosta Taikaa ja kaksi kerrosta keltaista, mistä tuliki ihan kiva sekoitus.


Koko näissä on lähellä 38 ja nämä sukat jatkaa matkaa etiäpäin.



Viime sunnuntaina vietimme vihdoin pienimuotoiset valmistujaiset tyttärelle, kun hän valmistui juuri ennen joulua. Sainpa taas leipoa kaikenlaista hyvää ja makiaa. Yleensä en ole kamalasti panostanut kakkujen koristeluun, kunhan olen pursotusta laittanut. Nyt tein eka kerran sokerimassasta ruusuja ja yllättävän hyvin ne onnistui.


Työvälineinä piparimuottia ja puulusikkaa.


Mallia Kinuskikissan kirjasta, ensin ruusun keskiosa ja välillä annettiin kuivua.


Ja sitten reunaterälehdet, joita tein lumiukkomuotin vatsaosalla ja niin oli yksinkertainen ruusu valmis. Aikaahan se vei, mutta oli kiva näperrellä.


Ja tässäpä itse kakku yksinkertaisuudessaan. 

Olihan pöydässä muutakin tarjottavaa, kuten Runebergin kakku, jonka kuorrutus valui ja levis ja iki-ihana suklaapiirakka, josta tuli kyllä oma lemppari.

Nyt jatketaan normaali helmikuun arkea paukkupakkasissa, aamulla oli mittarissa -25. Takkaa on saanut ahkerasti lämmittää tällä viikolla, mutta nautitaan siitä.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille :)







sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Lumivalkeaa palmikkoa

Niin rupeaa tammikuu läheneen loppuaan ja päivät pikku hiljaa valostumaan, välillä on jopa aurinkokin näyttäytynyt. Meillä on mennyt tässä tammikuussa paljon aikaa, kun ollaan muutettu vanhinta ja keskimmäistä tyttöä. Vanhin tyttö muutti nyt poikakaverin kanssa Kemistä Oulun keskustaan ja keskimmäinen jatkaa vielä Kemissä opiskelua, mutta muutti yksikseen yksiöön. Vähitellen ollaan saatu kaikki siirrettyä paikasta A paikkaan B, C ja D. Eli jos jotain ei ole mahtunut tyttöjen mukaan, niin sehän päätyy tietysti meille tänne kotiin. Josta sitten mietitään jatkotoimenpiteitä.

Jouluksi tein vanhimmalle tyttärelle piirakkasukat seiska veikan Aapo -langasta. Joulun jälkeen tytär näytti rikkinäisiä lapasiaan ja sanoi, ettei joulupukki muistanut tuoda uusia. Sehän oli selvä pyyntö ja niinpä kudoin tästä samaisesta Aapo langasta palmikkolapaset sukkien kaveriksi.



Resori on 1 kiertäen oikein, 1 nurin ja muuten ihan peruslapaset yksinkertaisella palmikolla.





Tällä sydän-kuvalla toivottelen oikein mukavaa tammikuun loppua ja alkavaa viikkoa kaikille :)

tiistai 17. tammikuuta 2017

Tahmea tammikuu

Niin on lähtenyt tammikuu aika nihkeästi liikkeelle, käsitöitä ajatellen. Muuten ajateltuna olen ylpeä itsestäni, kun olen vihdoin saanut aloitettua kuntosalilla käynnin. Tähän meidän lähelle avattiin vuoden alussa uusi, hieno kuntosali ja niin minä innostuin kunnon kohotuksesta. Toivottavasti intoa riittää pitemmällekin.

Mutta niistä käsitöistä. Tämän vuoden puolella olen saanut aikaiseksi pullonsuojuksen eli Viini-Jussin. Tämä tuli lahjaksi ja sisältönä ei suinkaan ollut viiniä, vaan uutta paikallista olutta, Pohjan Neitoa. Ajateltiin, että jo viisikymppistä piristäisi tällainen nuori neito.


Lankana tässä on lankavarastosta löytynyttä nallea ja woolia.

Jouluksi sain aikaiseksi todella kapean jouluisen kaitaliinan. Meni nimittäin keittiön joululiinat uusiksi, kun syksyllä laitettiin uusi pöytä. Siinä ei saa olla mitään liian peittävää liinaa, kun pinta ei ole lakattu. Niinpä tein siihen uuden liinan, todella vanhasta virkkuulangasta.


Mallikuviossa on joulutähti-kukkakuvio.


Helppo malli, mutta pitkään sitä sai virkkailla, kun pitkä on pöytäkin.

Eilen vietin pitkästä aikaa pullapäivää. En muistakaan milloin olen viimeksi leiponut oikeaa pullaa. Sorruin ostamaan Herkku Leivonta -lehden ja siinä oli ohje, johon pullaan laitettiin marenkia päälle. Minä tietysti kokeilemaan ja tietysti vähän soveltaen. Ainakaan kuvan perusteella minun pullat ei näytä samalta. 


Eli normi pikkupulliin laitoin puolukoita keskelle ja siihen päälle sitten nokare marenkia.


Tuoreena maku mitä parhain... ja kyllä ne näin seuraavana päivänäkin hyvältä maistui :)

Aurinko yrittää nyt vähän pilkistellä puiden takaa eli valoa kohti mennään. Mukavaa tammikuuta kaikille :)